Miksi anteeksiantaminen voi olla niin vaikeaa?

Entä jos anteeksiantaminen ei olekaan ensisijaisesti teko toista kohtaan – vaan teko itseäsi kohtaan?

Työelämässä puhumme paljon palautteesta, vastuusta ja avoimesta vuorovaikutuksesta. Silti yksi vaikeimmista taidoista on anteeksiantaminen. Ei anteeksipyytäminen – vaan anteeksi antaminen. Anteeksiantaminen on usein paljon vaikeampi prosessi kuin ajattelemme. Se ei ole tekninen suoritus, jossa toinen sanoo ”anteeksi” ja toinen vastaa ”saat anteeksi”.

Mistä vaikeus sitten kumpuaa? Tunteista.

Anteeksiantamisen tilanteet ovat vahvasti tunnelatautuneita. Hankalien tunteiden työstäminen on harvoin nopeaa – niiden tasapainottaminen ei käy nappia painamalla. Silti juuri työelämän ristiriitatilanteissa odotamme usein, että kun anteeksi on pyydetty, myös anteeksiannon pitäisi tapahtua saman tien ja meidän päästä kliseisesti jatkamaan asioiden äärellä puhtaalta pöydältä, ilman tunnesotkuja.

Erityisesti esihenkilöroolissa toimivien on hyvä tiedostaa, ettei tällaisia täysin "puhtaita pöytiä" oikeastaan ole. Ihmiset kantavat mukanaan koko kokemushistoriansa ja kaikki tunteensa. Siksi olennaisempaa kuin nopea sopiminen on se, miten yhteisössä opitaan käymään dialogia ja lisäämään ymmärrystä.

Tässä blogissa pohdin, miksi anteeksiantaminen on niin vaikeaa ja miten voisimme siinä kehittyä. Tässä taidossa meillä kaikilla on varmasti oppimisen paikka – olimmepa sitten johtajia, esihenkilöitä tai tiimiläisiä.

Oikeassa oleminen suojamuurina

Kun pidän kiinni kannastani enkä anna anteeksi, voin kokea olevani vahva. Saatan säilyttää edes jonkinlaisen hallinnan tunteen tilanteessa, jossa jokin on rikkoutunut. Moni kokee, että anteeksi antaessaan joutuu myöntymään, luovuttamaan tai näyttäytymään heikkona. Toisen syyttäminen tai itsensä näkeminen uhrina voi tuntua oikeutetulta ja jopa suojaavalta. Mutta mitä kaikkea tämä suojamuuri samalla sulkee ulkopuolelle? Yhteyden? Luottamuksen rakentumisen? Mahdollisuuden uuteen alkuun?

Anteeksiantaminen ei ole sama asia kuin hyväksyminen

Osa ajattelee virheellisesti, että jos annan anteeksi, hyväksyn toisen toiminnan oikeaksi. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Anteeksiantamiseen liittyy kyky nähdä toisen näkökulma – ja myös oma sekä toisen keskeneräisyys. Jokainen tekee ratkaisuja, joiden seurauksia ei päätöksentekohetkellä pysty sataprosenttisesti ennustamaan. Ymmärrys ei ole sama asia kuin hyväksyntä. Se on laajemman perspektiivin ottamista. Se on sen tunnistamista, että ihmiset toimivat työelämässä lähes aina jollain tavalla puutteellisen tiedon varassa ja kovin usein paineen alla. Mikä olisi voinut olla toisen hyvä tarkoitus hänen toiminnassaan? Miksi hän toimi, niin kuin toimi?

Tunneprosessi on hidas

Ikävä tapahtuma tekee lähes väistämättä särön luottamukseen ja turvallisuuden tunteeseen. Anteeksiantaminen voi tuntua pelottavalta, koska se avaa portin mahdollisuudelle tulla uudelleen loukatuksi. Jotta voi antaa anteeksi, täytyy kohdata ne tunteet, joita tilanne on herättänyt: pettymys, viha, suru, häpeä. Tässä avainasemassa ovat itsemyötätunnon taidot ja kyky asettua toisen asemaan. Ja ehkä myös tämä kysymys: Mitä hintaa maksan, jos en anna anteeksi? Katkeruus kulkee mukanamme. Se vaikuttaa tapaamme kohdata toiset, tulkita tilanteita ja rakentaa luottamusta.

Toiset ihmiset avuksi – ei kuopan kaivajiksi

Anteeksiantamisen matkalla keskustelu luotettavan ystävän tai ammatticoachin kanssa voi olla korvaamatonta. Olennaista on, että keskustelukumppani uskaltaa tarkastella asiaa useasta näkökulmasta ja haastaa kysymyksillä. Pelkkä myötäkarvaan silittäminen ei vie eteenpäin.

Työyhteisöissä näkee valitettavan usein tilanteita, joissa kollegat toimivat enemmän kuopan kaivajina kuin eteenpäin auttajina. Yhdessä voivotellaan ja vahvistetaan tarinaa siitä, miten väärin joku on toiminut. Tällainen toimintatapa ei ole empatiaa. Se on katkeruuden ja vihan kasvattamista – ja anteeksiantamisen vaikeuttamista. Todellinen tuki on sitä, että joku uskaltaa kysyä: mitä jos katsoisit tätä vielä yhdestä kulmasta?

Kasvata tahtoa ymmärtää

Kun pystyy ymmärtämään toisen ihmisen motiiveja, tarpeita ja tilannetta, jossa hän on ollut, tapahtuma asettuu laajempaan kehykseen. Ei vain oman kokemuksen kautta nähtynä, vaan osana inhimillistä keskeneräisyyttä. Ymmärrys on usein tie anteeksiantoon. Kysy itseltäsi: Mitä tässä tilanteessa on sellaista, mitä en vielä ymmärrä? Mitä en ole osannut ajatella?

Tutustu itseesi

Tule tietoiseksi omista tunteistasi ja ajatuksistasi. Mitä viljelet? Mitä kasvatat? Itsetuntemus vahvistaa toimijuutta ristiriitatilanteissa. Muista, että se on sinun käsissäsi, millaisen merkityksen annat kokemuksillesi. Voit itse valita, miten ikävän kokemuksen kanssa etenet ja mitä kannat siitä mukanasi. Anteeksiantaminen ei vapauta vain toista. Se voi vapauttaa myös sinut.

Johtajuudessa ristiriitatilanteiden aistiminen, niihin tarttuminen ja omalta osalta anteeksiantaminen on ennen kaikkea rohkeutta. Se on kykyä käsitellä ristiriitoja niin, etteivät ne jää kytemään pinnan alle. Se on esimerkki siitä, että virheistä voi oppia – ja että luottamus voidaan rakentaa uudelleen. Todellinen vahvuus ei ole oikeassa olemista, vaan kykyä rakentaa yhteyttä silloinkin, kun se on vaikeaa.

#anteeksianto #konflikti #johtaminen #dialogi

Tämä blogi syntyi organisaatiopsykologi Hanna Poskiparran kynästä. Hanna syttyy projekteista, joissa uudistetaan johtamista, tiimityötä ja organisaatiokulttuuria. Hänen kokemuksensa esihenkilö- ja johtotehtävistä tuo asiakastyöhön syvyyttä ja käytännön näkökulmaa. Netcossa häntä inspiroivat asiakaslähtöisyys sekä iloa ja kunnianhimoa huokuva työyhteisö.